/ elokuu 12, 2019/ Elämäntapamuutos, Liikunta, Terveys

Monesti elämäntapamuutoksessa puhutaan ulkoisesta muutoksesta. Siitä on ehkä helppoa puhua, sillä sen kaikki huomaavat ensimmäisenä. Kun paino alkaa laskea, alat saada kommenttia siitä. Kerroinkin aiemmassa postauksessa hieman henkisestä puolesta ja nyt palataan aiheeseen paljon syvemmin (aiemman postauksen voit lukea tästä)

Lievä masennus?

Vuonna 2017 ennen elämäntapamuutoksen alkua en voinut hyvin. Silloin kuvittelin kaiken olevan hyvin, jos ei ylipainoa otettu huomioon. Näin melkein kaksi vuotta myöhemmin asiaa tarkasteltuna, en todellakaan voinut hyvin. Mitään lääkärin diagnoosia itsellä ei asiaan ole, mutta voisin väittää, että olin tuolloin lievästi masentunut.

Miten mahdollinen masennus ilmeni? Eniten minua ahdisti silloinen ulkoinen olemus. Kun päivästä toiseen katsot itseäsi peiliin ja näet vaan tyytymättömyyttä, ei itseinho ole kaukana. Itseinhon kasvaessa suuremmaksi ja suuremmaksi, huomasin sosiaalisten suhteiden vähenevän pikkuhiljaa. En yksinkertaisesti kehdannut lähteä julkisille paikoille. Vaatteet eivät istu, ovat liian tiukkoja tai näyttävät muuten vain kamalalta päällä. Pelko muiden katseista ja ajatuksista sai jäämään kotiin. Tein vain pakolliset asiat, kävin töissä ja ruokakaupassa. Jätin kaiken muun elämästäni pois. Oli ne sitten ystävän synttärit, tuparit tai vappujuhlat, keksin aina tekosyitä jotta ei tarvitsisi mennä paikalle. Lopulta vietin aikaa vain kotona.

 

Kuva ennen elämäntapamuutoksen alkua

Tunnesyöminen vai ahmintahäiriö?

Sosiaalisten suhteiden vähentyessä, tunnesyöminen lisääntyi. Kotona ollessa ei ollut muuta tekemistä, kuin syöminen. Itseinho ajoi ostamaan erilaisia herkkuja sekä pikaruokaa. Elin oravanpyörässä, josta en uskonut koskaan selviäväni pois. Peilikuva ahdisti päivä päivältä enemmän, mutta sitä enemmän söin epäterveellisiä asioita. Pakastepizzoja, sipsejä, karkkia, jäätelöä. Ei väliä, kaikki meni. Se hetki, jolloin söin, merkitsi. Ei mikään muu. Ja kun olin syönyt, itseinho oli taas kovempi kuin koskaan. En kuitenkaan oksentanut syömiäni ruokia koskaan. En osaa sanoa kärsinkö enemmän tunnesyömisestä vai ahmintahäiriöstä. Molemmista löytyy piirteitä omaan käyttäytymiseen.

Henkinen hyvinvointini nyt

Tänään, elokuussa 2019 voin sanoa oikeasti voivani paljon paremmin. En koe läheskään samanlaisia tunteita, mitä koin kaksi vuotta sitten. Jokaista varmasti joskus ahdistaa oma peilikuva, niin minuakin. Nykyään paljon harvemmin kuin ennen. Mitä tulee tunnesyöntiin, voin sanoa sitä olevan edelleen. Uskon, että se on monen vuoden työ, jotta siitä pääsee kokonaan eroon. Ahmintahäiriöön liittyviä oireita / syitä en enää koe olevan elämässäni. Nykyään minulle riittää yksi karkkipussi, joka kerta ei tarvitse syödä kiloa irtokarkkeja kerralla aina pahaan oloon asti. Ruokarytmini on säännöllinen, jolloin hirveää nälkää ei pääse tulemaan jonka seurauksena söisin hulluja määriä ruokaa. Nyt, tällä hetkellä, voin sanoa olevani onnellinen ja tyytyväinen.

Haluan vielä loppuu sanoa sinulle, joka luet tätä. Jos koet olevasi samassa tilanteessa, kuin itse olin kaksi vuotta sitten, uskalla hakea apua. Meillä on vain yksi elämä elettävänä, ei heitetä sitä hukkaan.

Muutoskuva 10/17-8/19

-Henriikka

Share this Post

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>
*
*